Ruoka ja juoma

Kategoria: Ruoka ja juoma

Monasti ajatellaan, että puinen leikkuulauta ei ole erityisen hygieeninen. Muovista valmistetut keittiötarvikkeet ja työvälineet puolestaan saattavat nostaa esiin eettisiä ja...

huhtikuu 5, 2018

Hiiliteräspannu muistuttaa jonkin verran valurautapannua, mutta on hieman kevyempi. Teräksestä valmistettu hiiliteräspannu on erittäin kestävä: se kestää isältä pojalle ja äidiltä...

Nyt menevät testiin Poppamies mausteet. Tällä kokoonpanolla ei varsinaisesti ole mitään loogista kontekstia kuin ovat kaikki Poppamiestä. Poppamies Pekonisuola Ensimmäiseksi täytyy oikoa...

joulukuu 15, 2017

Sitä vähän alkaa tuntua, ettei nykyään voi mitään valita mitään ilman tarkkaa tutkimista ja vertailua. No näin on myös paistinpannujen kanssa. Sitä voi toki ostaa ensimmäisen pannun 10...

syyskuu 8, 2017

 Omakohtaisesti voin todeta, että maidon keittäminen on aina ollut melkoinen taakka ja stressin aihe.  Sen verta kokemusta on jo tähän asiaan kehittynyt, etten enää käännä katsettani...

elokuu 11, 2017

Kuten kaikki aloittelijalle, myös kaasulieden kanssa on jonkin verran opeteltava elämään. Kun sitä osaamistasoa lopulta alkaa tulla, ei lieden käyttö kauhean monimutkaista ole. Täytyy vain...

kesäkuu 28, 2017

Oma kosketukseni oliiviöljyihin on täysin marketeissa myytävien tusinaoliiviöljyjen varassa. Olen kyllä niistäkin pitänyt. Mutta vain oikeastaan siksi, etten tiennyt paremmasta. Tässä...

toukokuu 4, 2017

  Sous vide -menetelmä on monen huippuravintolan käyttämä metodi, jossa raaka-aine esikypsennetään sirkulaattorin. Raaka-ainetta pidetään vakuumipakattuna vesiastiassa halutussa...

maaliskuu 31, 2017

Kun puhutaan kuparikattilasta, puhutaan todellisesta elegantin ja fiinin tyylitajun ymmärtämisestä. Kuparikattila on ollut ranskalaisen keittiön kulmakiviä kautta aikain, ja miksemme uskoisi...

maaliskuu 10, 2017

Meiltä on paljon kyselty, miten se hiiliteräspannun rasvapoltto oikein tapahtuu. Rasvapoltto on kauniisti sanottua haastavaa, mutta se kannattaa, ja sen avulla pannusta voi tulla elinikäinen....

maaliskuu 1, 2017

Näin kerrostaloasujana on jonkin verran tullut kokemuksia siitä, millaisia sähkögrillejä on. Käytännössä sähkögrilleissä on yhtä paljon eroja kuin muissakin grilleissä, vaikka...

helmikuu 10, 2017

Yhteistyössä: Pääasiassa Veitsen teroitus on välineurheilua. Se ei ole silti mikään maailman vaikein projekti tehdä, vaikka kuulostaakin vähän sellaiselta. Oikeastaan suurimmat syyt,...

tammikuu 24, 2017

Riippuen täysin siitä, onko mökki kuinka hyvin varusteltu, kaasujääkaappi voi olla tarpeen. Kaasujääkaapilla mökkiläinen ratkaisee kaksi ongelmaa: sähköttömyyden tai sähkökatkoksen...

tammikuu 17, 2017

Tämä ei ole oikeastaan paremmuusvertailu, koska molempia lasimerkkejä ympäröi klassisuus ja design. Molemmilla lasimerkeillä on oma vankkumaton kannattajakuntansa, joista Riedelillä on...

tammikuu 11, 2017

Kuvitellaan tilanne (tai ei kai sitä tarvitse edes kuvitella, koska olemme kaikki sen kokeneet), että saat elämäsi parhaimman pihvin eteesi, mutta pilaat kokemuksen ruokailuvälineillä....

heinäkuu 8, 2016

Testasimme Big Green Eggin toimintavalmiuksia. Asiantuntijoidemme avustuksella syntyi arvio sekä vastaan että puolesta. Big Green Eggissä parasta on lämpövuoraus! Big Green Eggissä on...

toukokuu 19, 2015

Jokakesäinen kädenvääntö on totta kai parvekkeella grillaaminen. Vastoin perusoletusta parvekegrillaaminen on lain mitoissa sallittua. Jotta grillin voi hankkia parvekkeelle, on hyvä huomioida...

joulukuu 28, 2014
Jamie Oliver juustotarjotin.

Jamie Oliver -tuotesarja lienee useimmille tuttu sen vuoksi, että Jamie Oliver on televisiossa ruokaa tekevä hyväntuulinen brittikokki. Hänen nimeään kannattelee myös tuotesarja, johon...

lokakuu 12, 2014
Jamie Oliver Park hiiligrilli.

Jamie Oliver -tuotesarja lienee useimmille tuttu sen vuoksi, että Jamie Oliver on televisiossa ruokaa tekevä hyväntuulinen brittikokki. Hänen nimeään kannattelee myös tuotesarja, johon...

elokuu 18, 2014
Jamie Oliver PRO kaasugrilli.

Jamie Oliver on kaikkien tuntema hyväntuulinen ja positiivinen brittikokki, joka rakastaa ulkoilmakokkausta. Hän on ollut vaikuttamassa tuotteisiin, joita hänen nimellään myydään sekä...

Mustang SS sähkösavustin 1100W

Sähkösavustimet ovat nousseet suureen suosioon Suomessa. Sähkösavustimia on monta erilaista mallia: on muun muassa kaappimallisia sähkösavustimia sekä putkimallisia sähkösavustimia....

toukokuu 9, 2014